TAUSTAA
Göteborgiin kaavaillaan Volvo AB:n tulevaisuuden kuljetusratkaisujen kansainvälistä kehityskeskusta. Lähivuosina suurin osa Volvo-konsernin Göteborgin toiminnoista kootaan Lundbyhyn. Tavoitteena on rakentaa kampuksen oloinen laaja ja avoin alue. Sinne tulee aukiomaisia ympäristöjä, jonne kumppaniyritykset voivat sijoittaa tilojaan.
TOIMEKSIANTO
Vuosina 2018 ja 2019, ennen kuin Campus Lundby -hanke eteni toteutussuunnitteluvaiheeseen, Efterklang sai tehtäväkseen kartoittaa kohteen tulevan melutilanteen ja melun ympäristövaikutukset. Ennusteet laadittiin varhaisessa vaiheessa projektia ennen mitään yksityiskohtaisia rakennus- tai runkosuunnitelmia. Tutkimustyö perustui alueelle jo aiemmin sijoitetun liiketoiminnan dataan, jota Efterklang on kerännyt ja kartoittanut säännöllisesti 1980-luvulta asti. Tutkimme kahta eri suunnitteluskenaariota, joista toisessa otettaisiin meluntorjunta huomioon ja toisessa ei.
LOPPUTULOS
Ennuste osoitti, että Volvo pystyy tulevaisuudessa saavuttamaan tavoitellut meluntorjunta-arvot Campus Lundbyssä. Lisäksi toimeksiannossa tunnistettiin tarve ottaa jo suunnitteluvaiheessa huomioon pysäköintihallien sijainti ja malli sekä lisärakennusten sijoittelut.
Ennustemallin ansiosta Volvo pystyi toteuttamaan lisärakennusten suunnittelun ja sijoittelun niin, että Volvo Campus Lundbyhyn ja sen lähistölle muodostuu tulevaisuudessa hyvä ääniympäristö.